keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Special: Kysymyspostauksen vastaukset, osa 2

Jekusta

13. Oletko tyytyväinen Jekun nykyiseen tallipaikkaan?
Olen todella tyytyväinen. Toivon että en (koskaan) joudu sellaiseen tilanteeseen että jouduttasi tuolta lähtemään. 

14. Jos saisit/voisit viedä Jekun mihin tahansa tallille etelä-suomeen niin minne? 
Katso yllä. :) 

15. Miksi veit Jekun Hankoon kesällä?
Vanhempani asuvat Hangossa ja olen siellä kaikki lapsuuden kesät viettänyt. Hangon talli tuntuu tavallaan kodilta edelleenkin. Kun kesätyösuunitelmat mahdollistivat tämän, otin tilaisuuden haltuun ja olin vajaan kuukauden Hangossa. Mikäli mahdollista menemme myös ensi kesänä. Siellä on upeat maastot ja pääsee mereen kahlaamaan ja uimaan.. Lisäksi opettajana toimiva Mia on todella hyvä, joten kuukausi Hangossa on samalla tehokas koulutreeni ja rento maastoloma. :) 


Jekku Hangossa polskimassa
16. Erikoisin piirre Jekussa?
Hmm.... Tässä olen ehkä vähän ruusunpunaiset lasit silmillä, mutta Jekku on todella fiksu ja selkeästi ajattelee asioita. :) Sillä on selkeästi persoonallisuus. Aina kun tulen talliin, Jekku tunnistaa kävelyni ja hyökkää karsinasta ulos odottaman namia (okej, ehkä se on vähän hemmoteltu... :) ).

Kun vien sen hoitopaikalle, "lähetän" sen sinne ja se käänty itse oikein päin. Välillä se ojentaa harjoja ja muuta turvan eteen osuvaa labradorin tapaan. Pinteleiden ojennus tosin on vielä vähän kaaosta aiheuttava... Toissa päivänä se avasi kengännaruni hampaillaan kun istuin selässä. Joskus jos maastossa on ylitettävä oja tms. pelottava asia, se kääntää päänsä taaksepäin ja kun taputan/hieron/paijaan sen otsaa, se uskoo että vaara ei ole ja jatkaa. 

17. Oletko tyytyväinen Jekun nykyiseen lihaskuntoon?
Periaatteessa olen kyllä. Tottakai parannettavaa "aina" löytyy, mutta kyllä se Jekku ihan hyvältä näyttää. Ylälinjaan saisi tulla vähän lisää, eteenkin pepun päälle, mutta tilanne on ihan ok. Se on kuitenkin sen rakenteinen ja tyyppinen ettei siitä sellaista kouluhevostankkeria saisikaan eikä se ole tavoiteltavaa.


Jekun lihaskunto syyskuu 2012


18. Ratsastaako Jekulla joku muu kuin sinä?
Äitini ratsastaa satunnaisesti. :) Jekku on meidän perheen monitoimiponi! Lisäksi meillä käy todella taitava koulutuuppari Pike vuokraamassa. Jos joskus on lomamatkaa tai kipeänä tms, niin aina voi luottaa että tallin henkilökunta ratsastaa ja hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla. 

19. Mikä on Jekussa parasta? 
Sen luonne, ehdottomasti! Se on niiin fiksu, ihana ja söpö! :) Toinen ehdoton huippuominaisuus on sen tasaisuus ja kiltteys. Vaikka siinä on välillä tempperamenttia ja se esim maastossa on innokas menemään, se ei koskaan ole tuhma eikä sitä ikinä tarvitse käskeä, riittää kun pyytää nätisti. Samalla tavalla ei koskaan tarvitse olla epävarma tai pelätä sen kyydissä. Se tekee aina parhaansa eikä koskaan jätä pulaan. <3


Jekku ensimmäistä kertaa ikinä Ypäjä-vallilla, Senioriderby 2012


20. Jos sinun pitäisi antaa Jekku jollekkin 13-16 vuotiaalle junnuratsastajalle niin kenelle? 
Vaikea sanoa, en tunne oikein sellaisia... :) Eipä tule näin mieleen! 

21. Ratsastatko ketään muuta kun Jekkua?
Käyn Peikin ratsastuskoululla joka toinen viikko tunneilla. Ensinäkin on hyödyllistä ratsastaa eri hevosia ja toiseksi meillä on kiva ryhmä. Peikillä on todella laadukkaita hevosia tuntsareina, ryhmä on haastava ja tehdään hyviä harjoituksia. :)

22. Mikä on sun lempivarustemerkki hevoselle/itselle?
Nahkatavaroissa edottomasti Hervé Godignon, jota valitettavasti ei saa enää. Dyón on ihan ok myös. Loimissa lempparini on Horseware, mutta ne ei oikein tahdo istua Jekulle, joten olen nyt nöyrtynyt ostamaan sille Bucasta. Huovat jne tekstiilit ehdottomasti Cristina Sport ja Equiline. Housuissa oma lemppari on Koala Sport, hupparit/takit melko vaihtelevasti muta ehkä eniten löytyy Equilinea ja Kingslandia. 

23.Edustaako Jekku sinulle ns. täydellistä hevosta luonteeltaan, ulkonäöltään ja muilta ominaisuuksiltaan?
Kun lähdimme hakemaan hevsosta unelmoin muhkusta hienosta kimosta. :) Mutta kyllä nyt jos kysytään niin Jekku on mielestäni luonteeltaan täydellinen ja ulkonäöltäänkin lähes täydellinen. Muita ominaisuuksia on niin paljon että vaikea lähteä luettelemaan, kyllä varmasti jokaisesta hevosesta löytyisi jotain mitä muuttaisi hiukan jos voisi. Olen kuitenkin sitä mieltä että Jekun lukuiset hyvät puolet helposti peittoavat ne pari pientä "korjattavaa asiaa".  


Henkilökohtaista


24. Mitä teet vapaa-ajalla?
Minulla ei ole vapaa-aikaa. :) Tällä hetkellä ei ole työtä kun tuo HIHS on ohi. mutta opiskelu ja ratsastus ovat ne päälimmäiset. Tallimatkani on sen 60 km suuntaansa, joten joka päivä pelkästään tallille ja takaisin liikkumiseen menee se 2 h päivässä.Sen lisäksi olen vieläkin jossain määrin aktiivinen meidän koulun ylioppilaskunnassa. Ja äskettäin perustin firmani, Top Equestrianin. Se on vielä toistaiseksi aika pienimuotoinen, mutta toivon että tulevaisuudessa se lähtisi kasvamaan. :) Viikonloppuisin olen yleensä kisoissa, joko itse kisaamassa tai sitten toimihenkilöimässä tai molempia. Jos joku viikonloppu olen kotona yritän ehtiä tapaamaan kavereita.

25. Tykkäätkö matkustella?
Tykkään kyllä periaatteessa, mutta tosiasia on se että olen aika laiska ja mukavuudenhaluinen. Minulle joku rinkkamatka Thaimaassa patikoiden olisi painajainen. :) En myöskään tykkää lentämisestä, koska se on niin tylsää ja pitkäveteistä, joten mihinkään kauas en "viitsi" lähteä. Lapsena olen matkustellut Aasian "laidasta laitaan" ja suuren osan Euroopasta. 

Haluaisin nähdä sekä Pohjois- että Etelä-Amerikan, mutta jotta jaksaisin istua niin pitkään koneessa, pitäisi olla aikaa olla perillä ainakin se 3 viikkoa, joten haaveeksi taitaa jäädä. :) Portugalissa olen käynyt jonkin verran, siellä tykkään olla. Samoin Espanjassa. Myös niinkin eksoottinen paikka kuin Tukholma kuuluu lempikaupunkeihini. :)

26. Mitä pelkäät?
Nyt varmaan nauratte, mutta pimeyttä. :) Lisäksi pelkään yli kaiken että perheelleni, lähimmille ystävilleni tai Jekulle kävisi jotain. Pelkään myös yksinäisyyttä, vaikka välillä tykkäänkin siitä ja haen yksin olemista.

27. Oletko töissä vai opiskeletko? Mitä opiskelet ja kuinka paljon on opintoja jo takana/milloin valmistut?
Opiskelen 6:ta vuotta kauppatieteellistä alaa. Laskujeni mukaan minun pitäisi valmistua kauppatieteiden maisteriksi vuonna 2014 keväällä. Alkuvaiheessa opinnot eivät edistyneet kovinkaan ripeästi, keskityin hiukan tuohon hauskanpitoon ja sitten opiskelijapolitiikkaan. 

28. Kenelle olet kiitollinen ratsuksen suhteen?
Vanhemmilleni, jotka ovat aina tukeneet minua kaikin tavoin. 

29. Mitä mieltä olet poniäideistä?
Tämä on vähän epämääräinen kysymys. En siedä/kestä laidoilta huutelevia vanhempia jotka eivät ymmärrä mitään ja häiritsvät kaikkia. Kuitenkaan tämä ihmistyyppi ei rajoitu pelkästään poniäiteihin, joskin ymmärrän kyllä mitä tässä haetaan. 

Tähän yhteydeen; en myöskään kestä nenä pystyssä kulkevia, epäkohteliaita nirppanokkia iästä riippumatta. Kaikki me olemme joskus olleet teinejä joilla on yleinen angsti, mutta se pitää osata hillitä yleisillä paikoilla. 

30. Mitä tilaat aina kun olet mäkkärissä/hesessä? ;D 
Apua, tämä on paha! :D Olen vähän erikoinen hampurilaispreferenssieni suhteen.... Tilaan aina tuplajuustohampurilaisen lisäjuustolla ilman sipulia. Mieluummin Mäkkäri kuin Hese. :) 

31. Pahin onnettomuus hevosen kanssa
Minulla ei onneksi *kop kop* ole koskaan käynyt mitään pahempaa. Ihan lapsena tipuin ponin selästä jäiseen maahan niin että häntäluuni luultavasti murtui. Ei käyty koskaan lääkärissä, mutta istuminen oli vaikeaa monta kuukautta. Joskus teininä käytiin kuvaamassa joku käsi kun luultiin murtuneeksi. Mutta minulla ei itseasiassa koskaan ole murtunut mitään. Ikinä en ole joutunut tikattavaksi. Nyt  kun miettii, mulla on ollut ihan jäätävä tuuri!  Pahin taitaa olla leivä aivotärähdys ja jotain mustelmia. 

32. Seurusteletko? 
En. :)


33. Kuka on elämäsi hevonen?
Tähän taisin tavallaan jo vastata tuossa Part I:ssä. Mutta Baron Benz oli semmoinen, Ja Jekusta vaikuttaisi kuoriutuvan myös... 

3 kommenttia:

  1. Jekku on ihana! <3 Nyt vielä oikein erityisesti varmistuin siitä, kun luin tuon teidän maastotaputusjutun. :) Hetkellisesti mietin, että miksi ihmeessä en ikinä osaa itselleni valita noita ihania ja kilttejä hevosia.. Parsassa tosin on potentiaalia, kunhan se ensin kasvaa ja viisastuu. ;)

    VastaaPoista
  2. Miten pidät jekun noin kiiltävänä?:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kaisa! Välillä osuu näitä helmiä kohdalle! :)
    Anonymille, hyvillä rehuilla, klippaus + oikea loimitus, tarpeeksi ahkera harjaus ja hikitreeniä tarpeeksi usein! :)

    VastaaPoista

Jätä mielellään kommentti. Olethan asiallinen. :)